Tutki tapoja vaikuttaa kaupunkisi ilmanlaatuun painamalla kosketuspisteitä!
"Virtuaalinen ilmanlaatuopastus kaupunkilaisille” -sovellus on osa UIA HOPE -hankkeessa toteutettuja nopeita kokeiluja. Kokeilun tarkoituksena on tuoda yhteen paikkaan helposti ja ymmärrettävästi tietoa ilmanlaadusta. Lisäksi kartalta on löydettävissä tietoa keinoista, joilla kaupunkilaiset itse voivat vaikuttaa oman ympäristönsä ilmanlaatuun.
OK
i
Tietoa sovelluksesta



Ilmansaasteiden vaikutukset
Vaikka Suomen pääkaupunkiseutu on ilmanlaadultaan puhtaimpia metropolialueita Euroopassa, saasteet vaikuttavat täälläkin ihmisten terveyteen ja sekä rakennettuun ympäristöön että luontoon.

Keuhkoahtaumatauti ja keuhkosyöpä
Sepelvaltimotauti
Astma
Vaikutukset terveyteen
Koska Suomessa ilmanlaatu on yksi maailman puhtaimmista, ilmansaasteet eivät aiheuta useimmille merkittävää terveyshaittaa.
Ilman pienhiukkaset ovat kuitenkin merkittävin terveyteen vaikuttava ympäristöaltiste, ja aiheuttavat arviolta 2050:n suomalaisen kuoleman vuosittain.
Vaikutukset ympäristöön
Rakenteiden happamoituminen ja materiaalivahingot
Luonnonvarojen kuluminen
Ilmastonmuutoksen kiihtyminen
Pohjavesien pilaantuminen
Monimuotoisuuden väheneminen
61 %
KAUKOKULKEUMA
16 %
PUUNPOLTTO
11 %
LIIKENNE
12 %
ENERGIANTUOTANTO JA TEOLLISUUS
Pienhiukkaset
Syvälle hengitysteihin tunkeutuvat pienhiukkaset ovat merkittävin terveyteen vaikuttava ympäristöaltiste. Ne aiheuttavat arviolta 2050:n suomalaisen kuoleman vuosittain – enemmän kuin esimerkiksi passiivinen tupakointi.
Lue lisää:
Mistä pienhiukkaset tulevat?
Pienhiukkasista suurin osa kulkeutuu Suomeen muualta maailmasta kaukokulkeumana. Liikenne, puunpoltto, energiantuotanto lämpö- ja voimalaitoksissa sekä teollisuus kuitenkin muodostavat myös merkittävän osan päästöistä kotimaassa.
Merkittävimpien ympäristöaltisteiden tautitaakka (DALY/v)
THL 2010
1200 Auringon UV-säteily
1900 Passiivitupakointi
2000 Sisäilman radon
8 100 Ympäristömelu
14 000 Ulkoilman pienhiukkaset
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
Suosi liikkumista ruuhka-aikojen ja vilkkaiden alueiden ulkopuolella
Jo korttelin päässä pääväylältä ilma on puhtaampaa ja altistumisesi esimerkiksi pienhiukkasille vähenee noin 25 prosenttia.
VINKKI 1:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
Valitse puhtaampi reitti
Green Paths -reittiopas auttaa valitsemaan ilmanlaadultaan parhaan pyöräily- tai kävelyreitin
VINKKI 2:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
Kun muutat, huomioi asuinalueen ilmanlaatu
Suuri osa ulkoilman haitallisista aineista kulkeutuu rakennusten sisätiloihin. Altistut saasteille eniten kotona, koska vietät siellä suurimman osan vuorokaudesta. Muuttaessasi teet siis tärkeän päätöksen terveytesi kannalta.
Muista myös, että pientaloalueilla puunpolton savut saattavat lisätä altistumista merkittävästi.
VINKKI 3:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
Jos poltat puuta, polta puhtaasti
Tulisijojen käyttö aiheuttaa ihmisen terveydelle haitallisia päästöjä savuna ilmaan, erityisesti jos poltetaan jätteitä tai märkää puuta. Voit itse vaikuttaa siihen, kuinka puhtaasti puut palavat.
VINKKI 4:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
Siitepölytilanteen näet Norkko-sivustolta visualisoituna siitepölykauden aikana.
VINKKI 5:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Voit seurata päivittäistä ilmanlaatutilannetta myös HSY:n Twitterissä!
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
HSY:n verkkosivuilta löydät yksityiskohtaisempaa tietoa ilmanlaatutilanteesta, kuten esimerkiksi liikenteen pakokaasujen ja katupölyn määrän.
VINKKI 6:
Seuraa ilmanlaatua ja vähennä altistumistasi
Altistut ilmansaasteille sekä ulkona liikkuessasi ja ollessasi kotona. Oheisesta kartasta näet reaaliaikaisen ilmanlaatutilanteen alueellasi.
Tässä lisäksi muutama vinkki ilmanlaadun seuraamiseen ja saasteista koituvien terveyshaittojen minimoimiseen.
VINKKI 7:
Kestävät liikkumismuodot

Lue lisää:
Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat avainasemassa liikenteen päästöistä koituvien terveys- ja ilmastohaittojen torjunnassa.
Kestävämpään liikkumiseen onkin hyvät mahdollisuudet erityisesti kaupungeissa, sillä puolet suomalaisten automatkoista on alle viiden kilometrin pituisia.
Junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla matkustaminen on energiatehokkaampaa kuin yksityisautoilu. Raideliikenteessä energiankulutus henkeä kohden on kaikkein pienintä.
Reittiopas ehdottaa reitit ja kestävämmät kulkuvälineet matkallesi:

Lue lisää:
Kestävät liikkumismuodot
Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat avainasemassa liikenteen päästöistä koituvien terveys- ja ilmastohaittojen torjunnassa.
Kestävämpään liikkumiseen onkin hyvät mahdollisuudet erityisesti kaupungeissa, sillä puolet suomalaisten automatkoista on alle viiden kilometrin pituisia.
Pyöräily on kävelyn lisäksi paras tapa liikkua ympäristön kannalta. Se on usein myös nopein tapa alle 7 km mittaisilla matkoilla.
Kaupunkipyöräkausi 1.4.–31.10.
Katso täältä tarkemmat hinnat, lisätiedot, sekä pyöräasemien sijainnit:

Lue lisää:
Kävely on terveellinen, päästötön ja halpa tapa liikkua lyhyet matkat. Kävellessä määränpäähän ei tarvitse erikseen katsoa aikatauluja ja pohtia pysäköintiä.
Suosi kävelemistä, kun matkaa on alle 2 kilometriä.
Kestävät liikkumismuodot
Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat avainasemassa liikenteen päästöistä koituvien terveys- ja ilmastohaittojen torjunnassa.
Kestävämpään liikkumiseen onkin hyvät mahdollisuudet erityisesti kaupungeissa, sillä puolet suomalaisten automatkoista on alle viiden kilometrin pituisia.



Polta puuta puhtaasti
Puu on uusiutuvaa energiaa, mutta puunpoltto aiheuttaa kuitenkin sekä ilmastolle että terveydelle haitallisia päästöjä. Näillä vinkeillä minimoit puunpolton haitat:
Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta
Kostean puun poltto tuottaa paljon haitallisia päästöjä
Älä polta roskia, paperia tai pahvia
Roskien poltto vahingoittaa tulisijaa ja tuottaa paljon savua ja terveydelle haitallisia yhdisteitä
Huolehdi säännöllisestä nuohouksesta
Säännöllinen nuohous on paitsi säädetty laissa, myös tärkeää paloturvallisuuden kannalta
Lue lisää:
Liikenne heikentää ilmanlaatua
Liikenteen pakokaasut ja katupöly heikentävät pääkaupunkiseudulla hengitysilman laatua eniten, ja aiheuttavat monenlaisia haittoja ympäristölle ja ihmisten terveydelle.
Tässä kolme vinkkiä päästöjesi vähentämiseen.
Lue lisää:
Melu
Ilmansaasteet ja katupöly
Ympäristö-vaikutukset

Heikentävät hengityselimistön, sydämen ja verisuonten toimintaa
Unen häiriintyminen
Stressi
Sydän- ja verisuonisairauksien riski
Ilmastonmuutoksen kiihtyminen
Luonnonvarojen kuluminen
Pohjavesien pilaantuminen
Monimuotoisuuden väheneminen
Liikenne heikentää ilmanlaatua
Liikenteen pakokaasut ja katupöly heikentävät pääkaupunkiseudulla hengitysilman laatua eniten, ja aiheuttavat monenlaisia haittoja ympäristölle ja ihmisten terveydelle.
Tässä kolme vinkkiä päästöjesi vähentämiseen.
Lue lisää:
Melu
Ilmansaasteet ja katupöly
Ympäristö-vaikutukset

Heikentävät hengityselimistön, sydämen ja verisuonten toimintaa
Unen häiriintyminen
Stressi
Sydän- ja verisuonisairauksien riski
Ilmastonmuutoksen kiihtyminen
Luonnonvarojen kuluminen
Pohjavesien pilaantuminen
Monimuotoisuuden väheneminen


Valitse vähäpäästöisempi auto
Harkitse, onko oman auton hankinta tarpeellista, varsinkin jos vuosittaiset ajokilometrisi jäävät alhaisiksi.
Jos julkinen liikenne, taksi ja muut liikkumisen palvelut eivät riitä tarpeisiisi, valitse vähäpäästöisempi ajoneuvo. Ympäristön lisäksi säästät myös rahaa: Perinteiseen bensiiniautoon verrattuna esimerkiksi sähköautoista koituu vähemmän polttoainekustannuksia.
Lisäksi saat 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista Helsingissä, jos omistat vähäpäästöisyyden kriteerit täyttävän henkilöauton.
Etsi ja vertaa vähäpäästöisiä autoja (aseta hakukriteeriksi "vähäpäästöinen")
Finntrafficin liikennetilannekartasta näet muun muassa sähköautojen latauspisteet:
Katso myös:

Katujen puhdistus
Liikenne nostaa ilmaan katupölyä, jossa on tienpinnasta, hiekoitusmateriaalista, jarruista, renkaista, nastoista ym. irronnutta ainesta. Katupölystä noin 50% koostuu nastojen rouhimasta päällysteestä, joten suosimalla kitkarenkaita vähennät katupölyä.
Lue lisää:
Katupöly on etenkin keväisin katujen kuivumisen myötä yksi keskeisimmistä Helsingin ilmanlaatuongelmista. Pölyn torjumiseksi kaupunki puhdistaa noin 2000 kilometrin verran ajorataa, pyörätietä ja jalkakäytävää Työtä hidastaa kaduille parkkeerattujen ajoneuvojen siirtäminen.
Katso puhdistusaikataulut ja helpota urakkaa siirtämällä autosi puhdistuksen tieltä.
Katso siirtokehotukset netistä

Tai tilaa tekstiviesti-ilmoitus puhdistuksesta
Lähetä numeroon 16130 tekstiviesti viestit ja kirjoita perään välilyönneillä erotettuna postinumeroalueet ja/tai kadunnimet, joiden puhdistuskohteista haluat tiedot.
Esimerkiksi
viestit 00200 00210 museokatu töölönkatu
Apua vastuulliseen rengasvalintaan
Please rotate your device.
